Tänään sitten alkoi tuo työharjoittelu. Sain ensimmäiseksi tehtäväksi projektin joka oli Tatulta aka Horatiukselta jäänyt kesken ajanpuutteen vuoksi. Mutta en voi sen enempää siitä kertoa, sillä kyseessä on luottamuksellista tietoa jota ei saa levitellä eteenpäin. Sen voin sanoa että vaikealta homma ei vaikuta.
Danney FM:kin palaa pian aalloille. Teemana tulee olemaan musiikkia kuudelta eri vuosikymmeneltä, eli se 90-lukulistaus on unohdettu. Nyt siis luvassa musiikkia 50-luvulta 2000-luvulle, sekä kotimaista että ulkomaista. Kaikenlaista siis, joten kannattaa olla kuulolla. Se että milloin ekan lähetyksen pidän, ei vielä ole selvillä. Ilmoitan siitä sitten myöhemmin.
hey
let them do it again yeah
hey
you said you were my friend
Joten eikun uusiksi.