Wednesday, January 10, 2007

Se on uusi vuosi ja uudet kujeet. Mutta mitäpä vuodesta 2006 jäi käteen. Ainakin seuraavat asiat:

Päällimmäisenä tulee mieleen tapaus Joelle. Joellehan on OAMK:ssa työskentelevä kanadalainen harjoittelija, joka syyskuussa hieman kimpaantui minulle. Olihan sen kirjoituksen laittaminen virhe, mutta ei siinä kyllä seurustelusta mainittu yhtään mitään. Mistäpä sitä etukäteen olisi edes voinut tietää, että joku saa väärän käsityksen lukiessaan sitä postausta ja sitten menee kertomaan asianomaiselle. No, näin joka tapauksessa kävi, ja allekirjoittanut sai tuntea sen nahoissaan. Sittemmin asiat on sovittu, mutta ystävyyssuhteesta ei taida tulla enää mitään. Mikä on harmi, sillä kyseinen ihminen oli kiistatta parhaimpia tyyppejä joita tiesin.

Toinen mieleentuleva tapaus on luokkakokouksen järjestämishässäkkä, jota minä sitten loppujen lopuksi sain puuhailla yksin ja se ei liiemmin kiinnostanut. Olenkin tehnyt selväksi kaikille sen, että joku muu saa sen järjestää jos haluaa. Mun aikani ei siihen tehtävään oikein riitä, kun koulussa on loppusuora menossa, harjoittelupaikkaa pitää etsiä ja päättötyökin on tämän kevään ohjelmassa. Siihen kun lisää vapaa-ajan aktiviteetit niin eipä sitä aikaa löydy. Mutta jos joku innostuu järjestämään niin tietenkin lupaan ainakin harkita paikalle ilmestymistä. Vaikka en itse ala-asteesta mitään muistakaan.

Kolmas mieleenpainuva asia oli se, että minusta tuli pienen tytön setä. 4 kuukautta veitikalla on ikää jo, ja vinkeet sen mukaiset. Parasta mitä tähän mennessä on sattunut ehdottomasti.

Be what you wanna be
See what you came to see
Been what you wanna be
I don't like what I see

Minusta on mukavaa, että voin olla se mikä haluankin olla. Ihmisten ei ole pakko pitää siitä mitä näkevät.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home