aktivoitumista ilmassa..

Jos oli edellisen kerran tähän blogiin postatessa kahden vuoden tauko takana, niin nyt on edellisestä kirjoituksesta neljä vuotta. Panokset siis kovenee! No ei... olen vaan antanut tämän olla rauhassa täällä netin ihmeellisessä maailmassa. Tunnustan, en ole ehkä ihan sellainen joka kirjoittaa arkipäiväisistä asioista. Koska minusta arkipäiväisten asioiden kirjoittaminen on vähän tylsää. En postaile arkipäiväisiä juttuja edes Facebookiin, vaikka siellä on tullut oltua jo 7 vuotta. Ei vaan kertakaikkiaan kiinnosta.

Minulla on nyt vihdoin työpaikka. Palkkaa tosin en vieläkään siitä saa, mutta pientä edistystähän tämä joka tapauksessa on. Raahen keskustassa olen töissä ja nyt tuli helmikuussa kaksi vuotta täyteen. Huh, aika menee nopeasti. Toimenkuvaani kuuluu mm. siivoojien kuskaaminen, postin jakaminen ja erinäiset muut tehtävät. Minulla on työnantajani luottamus, joten en usko että pomoni ihan helposti minua pois päästää. Tietysti jos sattuisin saamaan palkkatöitä, niin olisi vähän pakko. Pidän työpaikastani ja työkavereistani erittäin paljon, siellä on hyvä henki ja viihtyisä ilmapiiri.

Keikkakokemukset on jatkuneet ja jatkuvat edelleenkin. Pidän konserteissa käymisestä ja tässä seitsemän vuoden aikana on tullut nähtyä todellisia legendoja. Bob Dylan, Rolling Stones, Kiss. The Who jne. Kaikki melkoisia elämyksiä. Ja totta kai muistona on iso kasa valokuvia, levyjä, T-paitoja ym, ym. Mutta se siitä nyt tältä erää.

Sitten edellisen postauksen on perhekin kasvanut taas yhdellä uudella tulokkaalla. Veljenpoikani Malik Elias syntyi heinäkuussa 2010 ja poika täytti heinäkuussa neljä vuotta. On kyllä setänsä silmäterä, kuten kaikki kolme. Syksyllä maailmaan putkahtaa sitten neljäs tulokas, kun sisko odottaa toista lastaan. Mutta siitä sitten ajallaan lisää. Eno totta kai on jo innoissaan uudesta tulokkaasta, kuten muutkin perheenjäsenet.

Jääkiekkotoimittajan hommat jatkuvat yhä. Vapaaehtoispohjalta tosin edelleen. Elättelen haaveita musiikkitoimittajan työstä, saa nähdä riittävätkö rahkeet siihen hommaan. Kolme vuotta sitten minulla oli kunnia tavata nyt uransa lopettanut Teemu Selänne Helsingissä. Vieläkin ajoittain tuntuu siltä, että se oli unta! Teemu oli kyllä todella sympaattinen persoona ja juurikin niin hieno ihminen, kuin mitä mediasta on saanut kuulla. Sillä miehellä ei ollut minnekään kiire, ja ei ole mikään ihme että Teemu on niin monien lasten esikuva ollut nämä vuodet. Oli myös minun esikuvani teininä, ei siitä mihinkään pääse. Saku Koivun tapasin samalla reissulla, erityinen hetki sekin.

Aloitin myös jokunen vuosi sitten pelipaitakeräilyn. Osittain juuri tuon Helsingin-kokemuksen innoittamana. Nyt seinällä killuvat mm. Martin Brodeurin, Jaromir Jagrin, Olli Jokisen ja Brett Hullin paidat. Kokoelma saa pian lisäystä Mats Sundinin, Ilja Kovaltshukin ja Joe Sakicin paidoista. Kallis harrastushan tämä on, joten olen rajoittanut paitojen hankkimisen yhteen per kuukausi. Eli vuodessa se tekee 12 paitaa. Mopo meinasi lähteä käsistä aivan alkuvaiheessa ja sen jälkeen piti vetää raja jonnekin. Mutta hauskaa hommaa tämä on, ja tavoitteena on saada kasaan omien suosikkipelaajien Hall Of Fame. Olen aina ollut keräilijäluonne, milloin olen kerännyt levyjä, milloin kiekkokortteja. Mihinpä koira karvoistaan pääsisi.

i think it’s perfectly clear
we’re in the wrong band
ginger is always sincere
just not to one man
she called me up and she said
you know that i’m drowning
it’s the dog trainer again
he says that he thinks that she needs more hands

Se siitä tällä erää, koetan olla jatkossa aktiivisempi mutta mitään tiivistä kirjoitustahtia en edelleenkään lupaa. Ehkä olen sitten väärässä bändissä.

been a while...

Onpas edellisestä postauksesta aikaa. Kohta kaksi vuotta. Olen ehkä tarkoituksellakin antanut tämän blogin olla ns. telakalla. Toisin sanoen kiinnostuksen kohteet ovat olleet vähän muualla. Siksi tuntuukin mukavalta rikkoa pitkä hiljaisuus.

Mistähän aloittaisin? On niin paljon kaikenlaista tapahtunut.

Minusta tuli nyt niinkuin virallisestikin verkkojournalisti. En tiedä kuinka paljon saisin tästä puhua näin netissä, mutta olkoon. Olen kirjoittanut erääseen nimeltämainitsemattomaan verkkolehteen juttuja ja artikkeleita jo viime vuoden lopusta lähtien. Ja, jos se kirjoitustaito on olemassa, niin miksei sitä käyttäisi silloin hyväksi? Positiivista palautetta on tullut paljon ja voisin oikeastaan sanoa, että olen löytänyt ns. "kutsumukseni". Tätä minä haluan tehdä työkseni. Tästä haluan palkkani ansaita aivan ehdottomasti.

Tällä hetkellä olen oppisopimuskoulutuksessa, olen ollut jo kuukauden ajan. Menin sinne, koska halu kokopäiväisen työpaikan saamiseen on kova. Olenhan minä toki osa-aikatöissä kesäyliopistolla, mutta se on aika satunnaista. Ehkä neljä-viisi kertaa kuussa. Eikä palkkakaan niin kauhean hyvä ole. Kaiken lisäksi joudun tappelemaan Kelan kanssa päivärahoistani. Joten ei tämä mitään ruusuilla tanssimista ole todellakaan ollut. Luokkakavereista osa on mukavia, osa taas... no, ei haittaisi vaikkei kurssin jälkeen törmättäisi enää. Mutta toisaalta, en minä siellä uusia kavereita olekaan hankkimassa, vaan töitä.

Viime viikolla kävin Kokkolassa ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun pikkuveli muutti sieltä pois. Ja olihan se nostalgista nähdä niitä kulmia pitkästä aikaa. Muistot tulvivat mieleen oikeastaan heti, kun astuin bussista ulos linja-autoasemalla. Oikeasti, se oli kuin olisi kotiin tullut. Monella tapaa Kokkola onkin ollut vuosien varrella kuin toinen koti, siellä on vietetty niin paljon aikaa ja sieltä on saatu niin monia hauskoja muistoja. Sama juttu Kööpenhaminan kanssa, siinä on toinen suosikkipaikkani. Ja kolmas on tietysti White House. Ei se Jenkkilän White House, vaan ihan Raahen ikioma White House. Kyllä, Raahessakin on White House.

Vuosikymmenkin vaihtui, mutta minä olen oikeastaan yhä 90-luvulla. Rakastan sitä vuosikymmentä ja kerään kaikenlaista 90-lukuun liittyvää, lähinnä DVD-bokseja vanhoista sarjoista ja cd-levyjä. Niin ja keikkakokemuksia. Niitä on tässä parin vuoden hiljaiselon aikana tullut. En ala kaikkia luettelemaan, kun niitä on niin monta, mutta kieltämättä Kissin keikka Hartwall Areenalla toukokuussa 2008 oli se, mitä oli odotettu pitkään ja hartaasti. On niitä muitakin, mutta niille voisi perustaa ehkä oman bloginsa, missä niitä voi muistella. Jos nyt ketään kiinnostaa edes.

Tutor-vuodet ovat taaksejäänyttä elämää, ja koen muuttuneeni ihmisenä sen jälkeen kun jätin sen elämän taakse. Toki ne olivat mahtavaa aikaa, enkä vaihtaisi sitä mihinkään muuhun, mutta näin jälkikäteen katsottuna siellä oli paljon sellaista, mitä ei kauheasti kiinnosta muistella. Varsinkaan sitä pompottelua afrikkalaisten toimesta. Puistattaa edelleen, että miten sitä olikaan niin perhanan kiltti ja avulias siihen aikaan. Nykyisin en ikimaailmassa suostuisi moiseen. Mutta ne olivat opettavaisia kokemuksia. Opettavia kokemuksia tarvitaan joskus, että pystytään ottamaan niistä opiksi ja muuttumaan ihmisenä. Ja toki siihen tarvitaan ikäviäkin kokemuksia. Eli vaikka joitain asioita onkin ikävä, valtaosan siitä ajasta ja niistä ihmisistä olen unohtanut.

baker baker baking a cake
make me a day
make me whole again
and i wonder what's in a day
what's in your cake this time

Tällaista tässä kakussa tällä kertaa. Ensi kerralla sitten jotain ihan muuta.

Minua välillä tympii se, että miten jotkut ihmiset tekevät johtopäätöksiä toisista ihmisistä kertavilkaisun perusteella. Miksi? Kysyn vaan. Miksiko tällaisia pohdin? No siksi, että tässä yhtenä päivänä joku katsoi olevansa niin viisas, että kertavilkaisun perusteella oletti minun olevan joku hiljainen hissukka joka ei kenellekään mitään puhu. Mikä helvetti tähänkin oikeuden antoi? Ihmetyttää oikeasti tämmöinen. Pitäisi huolen omista asioistaan, eikä lähtisi laukomaan mielipiteitään tuntemattomista ihmisistä yhdellä vilkaisulla. Sillä eihän kenenkään luonteesta voi kertavilkaisulla sanoa että millainen ihminen on kyseessä. Siksi minua sapettaa tuollainen kommentointi suunnattomasti.  Keskity jatkossa omiin asioihisi ja jätä nuo kommentit vähemmälle, varsinkin kun et minua tippaakaan tunne.

i don't believe i went too far
i said i was willing
she said she knew what my books did not
i thought she knew what's up

Kirjat ei aina kaikkea kerro. Ei myöskään olemus, luonne tai ulkonäkö.

Pari kuukautta on taas vierähtänyt edellisestä postauksesta, joten oli aika ottaa itseä niskasta kiinni jälleen.

Enpä sitten vielä joulukuussa valmistunutkaan, kiitos puolen pisteen. No, oli siellä vapaasti valittavissakin kuuden pisteen edestä vielä tilaa. Täytyy perjantaina tehdä kaksi kirjatenttiä, että saa ne tarvittavat puuttuvat pisteet kasaan. Kun vaan jaksaisi lukea niihin. No, se on pakko jaksaa jos aikoo joskus valmistua. Näillä näkymin valmistuminen koittaa vihdoin 1. helmikuuta.

Tässä kuussa minulla on kaksi työhaastattelua sovittuna Ouluun. Toinen on ensi viikolla ja toinen 29.1. Olisihan se mukavaa jos heti ensikoettamalla tärppäisi.

Naisasiatkin on hyvin hallussa. Voin sanoa, että viimeisen puolen vuoden aikana menestystä sillä rintamalla on tullut enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. En vielä mistään tyttöystävästä silti lähtisi puhumaan, ihan sillä mallilla asiat ei vielä ole. Mutta katsotaan tämän vuoden aikana että missä mennään. Luulen, että kuluvan vuoden aikana sekin murhe poistuu päiväjärjestyksestä vihdoin. Joka tapauksessa, mahtavaa huomata, että pitkään jatkunut "kuiva kausi" on vihdoin ohi. Jo oli aikakin.

and through the life force and there goes her friend
on her nishiki it's out of time
and through the portal they can make amends

Viimeisen parin kuukauden aikana on saanut sanoa paljon hyvästejä. Mutta ovatko ne sitten lopultakaan hyvästejä? Sillä yhteyttähän toki pidetään ja aina on mahdollisuus nähdä uudestaankin. Ei ne voi silloin hyvästejä olla millään.

it's all over soon

Joo. Ei ole enää paljoa tehtävää. Perjantaina on loppuseminaari ja siihen pitää nyt valmistautua. Ensi kuussa on sitten tulossa loput tentit ja kypsyysnäyte. Vähiin käy ennen kuin loppuu. Joulukuulle se valmistumispäivä on laitettu. Toivottavasti se nyt myös pitää kutinsa.

tears on the sleeve of a man
don't want to be a boy today
heard the eternal footman
bought himself a bike to race
and greg he writes letters and burns his cds
they say you were something in those formative years
hold onto nothing as fast as you can
well still pretty good year

Pyörä tuli ostettua joten kyllä tämän täytyy aika hyvä vuosi olla. Varsinkin kun tässä on yksi juttu alkutekijöissään, mutta ei siitä sen enempää.

Where is this world going to?

Voitteko kuvitella? Minulta kysyttiin eilen papereita kun tilasin LIMSAA! Olin eilen ala-asteen luokkakokouksessa ja oli kyllä todella mukava happening vaikka paikalle ei tullutkaan kuin kuusi ihmistä. Pieni takaportti uudelle vastaavanlaiselle tapahtumalle jäi/jätettiin auki, mutta katsotaan nyt kaikessa rauhassa. Kiinalaiseen ravintolaan kokoonnuttiin turisemaan mukavia ja sieltä osa lähti kotiin ja osa sitten yöelämään, minä mukaanlukien. Menin ekaksi neljän luokkakamuni kanssa Manuun (ensimmäinen kerta siellä) ja siellä istuttiin hyvä tovi. Laulettiin myös karaokea (niinikään ensimmäinen kerta minulle, tunnustan etten jännittänyt Stairway To Heavenin vetäisemistä tippaakaan. Päin persettähän se tulkinta meni, vaikka tytöt kilvan kehuivatkin että oli komeasti vedetty. Näh, kunhan sanoivat vaan.). Manussa myös tuo henkkariepisodi tapahtui. Oikeasti, mitä helvettiä? Limsan tilaamisesta kysytään papereita? Mistä lähtien? Yksi luokkakamuistani sanoikin että "sua ei ole ajan hammas päässy syömään". Oli harvinaisen oikeassa muuten. Minusta on vaan mahtavaa näyttää ikäistäni nuoremmalta, "ajattomalta" niinkun joku voisi sanoa. Anyway. Manusta jatkettiin Blues Mooniin missä en ikinä ole sen kummemmin viihtynyt. Nyt viihdyin kun oli niin paljon tuttuja liikenteessä. Mukava ilta kerrassaan. Kajuuttakin tuli nähtyä js eipä tarvitse mennä toiste.

yellow bird flying
gets shot in the wing
good year for hunters
and christmas parties
and i hate
and i hate
and i hate
and i hate elevator music
the way we fight
the way i'm left here silent

Kukapa ei hissimusiikkia vihaisi? Minä ainakin vihaan sitä sydämeni kyllyydestä.

almost done!

Opinnäytetyö on melkein jo tehty. Sain torstaina valmiiksi teoreettisen osuuden ja enää puuttuu pohdiskelut, tiivistelmä ja sisällysluettelo. Sitten tarvitsee enää saada loput numerot mutta niistä en murehdi. Olen päättänyt etten jatka koulua enää lokakuun jälkeen vaikken loppuja kursseja saisikaan läpi. Alan keskittyä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän työpaikan löytämiseen.

Kun tässä nyt koulu tuli puheeksi, niin ensi tiistaina pitäisi mennä suunnittelemaan orientoivia päiviä uusille opiskelijoille, saa nähdä jaksanko vaivautua paikalle. KV-tuutorina olo on kyllä ollut hauskaa, paljon uusia ihmisiä on tullut tavattua (kuten varmaan ennenkin olen tainnut sanoa). Jotenkin tuntuu, että tuo koko aika kv-tuutorina ja se että on päässyt maailmalla reissaamaan viime vuosina, on vieraannuttanut minut täysin suomalaisista opiskelijoista ja tuutoreista ja Suomesta muutenkin ylipäätään (tähän luen mukaan myös entiset luokkakaverini). Kolmessa vuodessa moni asia on tosiaan muuttunut: siinä missä alkuaikoina nuo luokan pippalot tuntuivat hyvältä ajatukselta, nykyisin ne lähinnä naurattavat(ja ehkä säälittävätkin vähän). En ikimaailmassakaan astu enää niihin jalallani, ja onneksi ei tarvitsekaan. Voitte bilettää ihan kaikessa rauhassa keskenänne. Valmistumisen jälkeen yksi vaihtoehto on alkaa hakea ulkomailta töitä mitä pikimmiten. Ei tässä maassa ole minulle enää yhtikäs mitään. Jos sitä vaikka sinne Pohjois-Amerikkaan muuttaisi. Tai muualle Skandinaviaan. No, kunhan nyt edes Raahesta pääsisi pois, ei täälläkään ole enää mitään minulle. En halua jumiutua tänne loppuiäkseni.

Bloginkin kohtaloa on tässä tullut hieman mietittyä. Kaipa tämä jossain muodossa jatkuu senkin jälkeen kun koulusta on päästy, en tiedä vielä. Saatan kyllä kirjoitustahtia vielä tästäkin harventaa entisestään (kerran kuussahan on minulle varsin tiheä tahti loppujen lopuksi). Ehkäpä kerran kahdessa kuukaudessa tai jopa puolessa vuodessa voisi käydä päinsä. Katsotaan nyt.

go go go go now
out of the nest it's time
go go go now
circus girl without a safety net
here here here now
don't cry you raised your hand
for the assignment
tuck those ribbons under your helmet
be a good soldier first my left foot
then my right behind the OTHER
pantyhose running in the cold

Nyt jalkaa toisen eteen ja äkkiä.