aktivoitumista ilmassa..

Jos oli edellisen kerran tähän blogiin postatessa kahden vuoden tauko takana, niin nyt on edellisestä kirjoituksesta neljä vuotta. Panokset siis kovenee! No ei... olen vaan antanut tämän olla rauhassa täällä netin ihmeellisessä maailmassa. Tunnustan, en ole ehkä ihan sellainen joka kirjoittaa arkipäiväisistä asioista. Koska minusta arkipäiväisten asioiden kirjoittaminen on vähän tylsää. En postaile arkipäiväisiä juttuja edes Facebookiin, vaikka siellä on tullut oltua jo 7 vuotta. Ei vaan kertakaikkiaan kiinnosta.

Minulla on nyt vihdoin työpaikka. Palkkaa tosin en vieläkään siitä saa, mutta pientä edistystähän tämä joka tapauksessa on. Raahen keskustassa olen töissä ja nyt tuli helmikuussa kaksi vuotta täyteen. Huh, aika menee nopeasti. Toimenkuvaani kuuluu mm. siivoojien kuskaaminen, postin jakaminen ja erinäiset muut tehtävät. Minulla on työnantajani luottamus, joten en usko että pomoni ihan helposti minua pois päästää. Tietysti jos sattuisin saamaan palkkatöitä, niin olisi vähän pakko. Pidän työpaikastani ja työkavereistani erittäin paljon, siellä on hyvä henki ja viihtyisä ilmapiiri.

Keikkakokemukset on jatkuneet ja jatkuvat edelleenkin. Pidän konserteissa käymisestä ja tässä seitsemän vuoden aikana on tullut nähtyä todellisia legendoja. Bob Dylan, Rolling Stones, Kiss. The Who jne. Kaikki melkoisia elämyksiä. Ja totta kai muistona on iso kasa valokuvia, levyjä, T-paitoja ym, ym. Mutta se siitä nyt tältä erää.

Sitten edellisen postauksen on perhekin kasvanut taas yhdellä uudella tulokkaalla. Veljenpoikani Malik Elias syntyi heinäkuussa 2010 ja poika täytti heinäkuussa neljä vuotta. On kyllä setänsä silmäterä, kuten kaikki kolme. Syksyllä maailmaan putkahtaa sitten neljäs tulokas, kun sisko odottaa toista lastaan. Mutta siitä sitten ajallaan lisää. Eno totta kai on jo innoissaan uudesta tulokkaasta, kuten muutkin perheenjäsenet.

Jääkiekkotoimittajan hommat jatkuvat yhä. Vapaaehtoispohjalta tosin edelleen. Elättelen haaveita musiikkitoimittajan työstä, saa nähdä riittävätkö rahkeet siihen hommaan. Kolme vuotta sitten minulla oli kunnia tavata nyt uransa lopettanut Teemu Selänne Helsingissä. Vieläkin ajoittain tuntuu siltä, että se oli unta! Teemu oli kyllä todella sympaattinen persoona ja juurikin niin hieno ihminen, kuin mitä mediasta on saanut kuulla. Sillä miehellä ei ollut minnekään kiire, ja ei ole mikään ihme että Teemu on niin monien lasten esikuva ollut nämä vuodet. Oli myös minun esikuvani teininä, ei siitä mihinkään pääse. Saku Koivun tapasin samalla reissulla, erityinen hetki sekin.

Aloitin myös jokunen vuosi sitten pelipaitakeräilyn. Osittain juuri tuon Helsingin-kokemuksen innoittamana. Nyt seinällä killuvat mm. Martin Brodeurin, Jaromir Jagrin, Olli Jokisen ja Brett Hullin paidat. Kokoelma saa pian lisäystä Mats Sundinin, Ilja Kovaltshukin ja Joe Sakicin paidoista. Kallis harrastushan tämä on, joten olen rajoittanut paitojen hankkimisen yhteen per kuukausi. Eli vuodessa se tekee 12 paitaa. Mopo meinasi lähteä käsistä aivan alkuvaiheessa ja sen jälkeen piti vetää raja jonnekin. Mutta hauskaa hommaa tämä on, ja tavoitteena on saada kasaan omien suosikkipelaajien Hall Of Fame. Olen aina ollut keräilijäluonne, milloin olen kerännyt levyjä, milloin kiekkokortteja. Mihinpä koira karvoistaan pääsisi.

i think it’s perfectly clear
we’re in the wrong band
ginger is always sincere
just not to one man
she called me up and she said
you know that i’m drowning
it’s the dog trainer again
he says that he thinks that she needs more hands

Se siitä tällä erää, koetan olla jatkossa aktiivisempi mutta mitään tiivistä kirjoitustahtia en edelleenkään lupaa. Ehkä olen sitten väärässä bändissä.