Tuesday, September 05, 2006

I'm NOT like everybody else!!

Sattui sanottavaa. Minulta kysyttiin tuossa että lähdenkö torstaina Ouluun OSAKOn pippaloihin. Kun vastasin etten lähde, niin johan siitä meteli syntyi. Voi olla että muut tuutorit uhraavat koulutunteja juhlimisen vuoksi, hyvinkin mahdollista. Mutta minä en. En yksinkertaisesti näe mitään järkeä siinä että lähdetään keskellä viikkoa jonnekin Ouluun vetämään kännit. Sen tiedän kyllä että tuutorin homma on auttaa uusia opiskelijoita alkuun uudessa koulussa. Mutta ei siitä nyt helvetti soikoon oman koulunkäynnin tarvitse kärsiä. Omat periaatteeni ovat täysin toista maata kuin muilla: keskellä viikkoa ei mihinkään juhlimaan, viikonloppu on sitä varten että saa rentoutua. En minä halua jäädä heti ekoilla tunneilla jälkeen aineessa joka minun on kertakaikkiaan pakko saada läpi. Kyllä sitä tutustuttamaan ehtii koulussakin. Ne syyt miksi minä aikanaan tähän aloin ovat ihan jossain muualla kuin juhlimisessa.

Anteeksi, minua vain korpeaa kun joillekin ei mene kieltävä vastaus kaaliin vaan pitää heti ruveta tivaamaan että miksi ja kertomaan että muutkin tuutorit lähtevät. No, minä en ole niinkuin muut tuutorit, enkä aio ikinä ollakaan. En sitä paitsi edes viihdy tuollaisissa juhlissa, ne ovat silkkaa pinnallisuutta. I am, I'm me. And damn proud of it too.

Know Me Broken By My Master
Teach Thee On Child Of Love Hereafter

Into The Flood Again
Same Old Trip It Was Back Then
So I Made A Big Mistake
Try To See It Once My Way

Se ensimmäinen tuutorointivuosi kotimaisten puolella oli jälkikäteen ajateltuna iso virhe. Olisi pitänyt jo silloin mennä kv-puolelle.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home