Wednesday, February 07, 2007

Että minä vihaan näitä tämmöisiä päiviä. Ulkona on kylmä, auto on jäässä eikä mitään tekemistä, kun ei minnekään voi edes mennä. Ainoa mitä voi tehdä, on istua sisällä ja tuijotella kattoon. Pitäisi hankkia uusia levyjä kun nuo vanhat on jo kuunneltu aika monta kertaa tässä viime aikoina, ei tee nyt niitä mieli kuunnella. Pitää myöskin miettiä tuota lähetysaikaa uudelleen, huomasin eilen että tiistai ei välttämättä olekaan sopiva päivä shown pitämiseen, kun silloin on aika kiireinen päivä ja omat aikatauluni riippuvat hyvin pitkälle toisten aikatauluista (lue: oma autoni on rikki ja minulla on isän auto ollut käytössä, mutta nyt kun isä kulkee taas Oulussa töissä, en saa autoa käyttöön kuin vasta joskus kahdeksan jälkeen). Uutta autoa olen toki etsinyt, mutta kun se ei isälle tunnu sopivan, isän mielestä parempi idea olisi että hän ostaisi uuden auton ja minä saisin tuon vanhan millä se nyt ajelee. Joten mielipiteet menevät tässä hieman ristiin, pari sopivaa autoa olen löytänyt, mutta tiedän ettei isä niitä hyväksy kun ne ei ole Saabeja, ja kun ne maksavat tonnin kumpainenkin. En tiedä mikä siinä ajatuksessa on niin vaikeaa hyväksyä, että haluaisin koettaa jotain muuta autoa kuin Saabia, ainahan sitä voi vaihtaa Saabiin takaisin jos siltä alkaa tuntua. Omilla rahoillanihan minä sen auton kuitenkin haluaisin ostaa. Ota noista vanhemmista nyt selvää...

dear god, how have you been, then?
i'm not fine, fuck pretending
all of this death you're sending
best throw some free heart mending

Taitaa olla flunssa tulossa, kun on sen verran tukkoinen olo.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home