HOW'RE YA DOING PEOPLE?!! LEMME HEAR YA!!!
No niin. Nyt tämä blogi on saatu virallisesti käyntiin. Ja ensi töikseni haluankin kysyä teiltä, rakkaat lukijat: miten teillä oikein menee? Minulla menee oikein hyvin, todella hyvin. Elämä hymyilee ja kaikki on OK.
Tauko tämän blogin kanssa on ollut pitkä ja se on antanut aikaa miettiä asioita, että mitkä asiat ovat tärkeitä elämässäni ja mitkä eivät. Samalla se antoi syyn miettiä, miksi haluan pitää blogia, mitkä asiat siinä ovat hyviä ja mitkä eivät. Ja kenen annan lukea kirjoituksiani. Tulin siihen tulokseen että nimettömnä ei kannata tänne tulla laukomaan mielipiteitään, joten nimettömänä esiintyviltä henkilöiltä on nyt tästä lähin kommentointi kielletty. Sanotaan näin että irkkauksen lasken edelleen vähemmän tärkeiden asioiden joukkoon. Kaksi vuotta oli ihan tarpeeksi pitkä aika sitä hommaa, oli hyviä hetkiä ja oli myös vähemmän hyviä hetkiä, varsinkin lopussa. Mutta en ole kaivannut sitä millään lailla, minä en ole sitä tyyppiä jolle kehittyy addiktioita. Lopetinhan kahvinjuonninkin kesällä eikä ole kupillistakaan sen jälkeen tehnyt mieli. Totuus on kuitenkin se, että aloin ikävöidä blogin pitämistä tuossa joulukuun lopulla, ja tässä sitä taas ollaan. Sillä eihän elämä ole mitään jos ei välillä saa purkaa avoimesti sydäntään.
Ja kun tuo avautuminen tuossa tuli puheeksi, niin... haluaisin kritisoida erästä koulumme opettajaa. Sanokaamme häntä herra U:ksi (kyllä kaikki varmaankin tietävät kenestä puhun). Nimittäin, pahemman luokan pihtaria saa hakemalla hakea. Minulle on muutaman kerran kyseisen ukon kokeissa käynyt sillä tavalla, että koe on mennyt hyvin ja sitten on tullut nolla numeroksi. Tässähän ei mitään uutta eikä normaalista poikkeavaa ole, MUTTA... Kun olen sitten tunnin ulkopuolella mennyt herran juttusille ja halunnut nähdä vastaukseni, tämä ei ole antanut nähdä niitä! Toisin sanoen se koe on AINA ollut jossain muualla kuin mukana! Mistä tämä johtuu? Miksen saa nähdä koevastauksiani? Minulla on perkele soikoon SIIHEN OIKEUS!!! Toisin sanoen, miksi kyseinen opettaja piilottelee minulta omia koevastauksiani, kun haluaisin ne nähdä? Ensi kerralla kun tulen kysymään koevastauksiani, niiden on piru vie parasta olla mukana, sillä minua vituttaa ihan oikeasti tämä homma!
Työharjoittelupaikka on vihdoin ja viimein tosiasia. Se löytyi lopulta niinkin läheltä kuin Oulusta. OAMK:n kulttuurialan yksikkö on se paikka minne menen harjoitteluun hiihtoloman jälkeen, ainakin kevään ajaksi. Kesästä vielä neuvotellaan, mahdollista on että teen etätöitä. Vakuutusasioistakin on puhuttava nimenomaan noiden etätöiden mahdollisuuden vuoksi.
Niin ja sitten on tietysti Anu, mutta siitä enemmän tulevissa postauksissa. Että on mukavaa pitää teitä vähän jännityksessä!
Scary's on the wall
Scary's on his way
Watch where you spit
I'd advise you wait until it's over
Then you got hit
And you shoulda known better
Niinpä. Aina pitäisi tietää paremmin, mutta ei koskaan tiedä. Turpiinhan siinä silloin tulee.

2 Comments:
Meinasin kysyä notta oletko saanu harjottelupaikkaa, mutta selvisikin tuosta tekstistä. GG ja onnittelut! Minkälaista työtä se konkreettisesti on?
Milloin kuulemme lisää Anusta?
Ai niin, saakos tämän blogin linkittää?
Juu kiitos, tosin tässä on kyse toistaiseksi vain maalis-toukokuun välisestä ajasta. Mutta jotainhan se sekin jo on. Kesältä ei tosiaan vielä ollut varmuutta, teen silloin joko etätöitä tai sitten vaihdan mainostoimistoon. Kaikki riippuu ihan siitä, mitä mieltä koulun vahtimestari on siitä, saanko työskennellä siellä kun muut ovat kesälomalla. Työnkuvaan kuuluisi mm. oppimateriaalin kirjoittaminen Flash-muodossa ja virtuaalinen opaskartan teko (joka siis mahdollisesti olisi tuo etätyö). Anusta kuulette lisää kyllä pian. Ja saa linkittää tottahan toki.
Post a Comment
<< Home